top of page

Strategia: täysillä luomua tai täysillä tekoälyä

  • 8.10.2025
  • 1 min käytetty lukemiseen

Tekoäly on ainakin toistaiseksi vielä yksittäisen ihmisen apuri. Ehkä jopa sen takia, että tekoälyn kehittäjissä on enemmän sellaisia persoonia, jotka mieluiten tekevät töitään itsenäisesti. Heidän näkökulmastaan on hyvä asia, jos työ muuttuu enemmän itsenäiseksi työskentelyksi. Työksi, jota voi tehdä tekoälyn avulla alusta loppuun itse.


Suurin osa työstä ei kuitenkaan ole sellaista. Työtä tehdään työparin ja tiimin kanssa. Sitä tehdään tiimien välillä, asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa.


Siksi minun strategia on täysillä luomua tai täysillä tekoälyä.


Silloin kun tavoitteena on erilaisten näkemysten yhteen tuominen, yhteisen ymmärryksen kasvattaminen ja yhteispelin parantaminen mennään täysillä luomuna. Mahdollisimman vähän ruutuja ja muita esteitä ihmisten välillä.


Mahdollisimman paljon työkaluja ja välineitä, jotka aiheuttavat keskustelua, toimintaa ja hauskuutta.


Kun tekoäly kasvattaa vaatimuksia siitä mitä yksi ihminen pystyy tekemään, niin samalla kasvaa vaatimus siitä mitä yhteen kokoontuneen tiimin pitää luomuna pystyä tekemään.


Aamupäivällä oltiin taas täysin luomuna FLEXm2 hyötypelin parissa. Kahden tiimin voimin syntyi kaksi erilaista, mutta yhtä toimivaa, tilasuunnitelmaa uuteen toimistotilaan.


Pelaajina asiakkaat, Franz design ja allekirjoittanut.


 
 
 

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
Full-stack liikkeenjohdon konsultti

Ohjelmistokehittäjää, joka hallitsee sekä käyttöliittymätason että taustajärjestelmän kehittämisen kutsutaan full-stack koodareiksi. Full-stack -osaaja pystyy siis periaatteessa toteuttamaan itsekseen

 
 
Tekoälylle voi antaa valtaa, mutta ei vastuuta

Tekoälystä ei tunnu miltään, vaikka sitä toruu, nuhtelee tai haukkuu. Tekoäly ei voi saada potkuja, joutua raastupaan, eikä siltä voi vaatia vahingonkorvauksia. Tekoälyä ei välitä, vaikka sen päätös p

 
 

Kommentit


Tämän julkaisun kommentoiminen ei ole enää käytettävissä. Ota yhteyttä sivuston omistajaan saadaksesi lisätietoja.
bottom of page